Bliss Luonnonkosmetiikka Workshop

sunnuntai 17. helmikuuta 2019




Luomu- ja luonnonkosmetiikka on saavuttanut suuren suosion viime vuosina. Blogeissa ylistetään sen hyviä vaikutuksia ja kauppojen hyllyt marketeista lähtien ovat alkaneet täyttyä luomukosmetiikkatuotteilla. Itse olen tässä asiassa varsin myöhäisherännäinen. Muistan luomushampookokeiluni noin 15 –vuotta sitten ja se ei valitettavasti kannustanut jatkamaan.

Pari vuotta sitten tutustuin puoli vahingossa Tata Harperin tuotteisiin voitettuani arvonnassa pääsyn hänen esittelyynsä. Tuotteiden tuoksut olivat kuitenkin niin voimakkaita, etteivät etenkään herkät silmäni kestäneet niitä. Kiinnostus tuotteisiin silti jäi ja johti satunnaisiin kokeiluihin. En niistä kuitenkaan suuremmin innostunut. Jotenkin oikenalaisten tuotteiden etisintä tuntui liian vaikealta ja tuotteet aina jollakin lailla epäsopivilta.

Pari viikkoa sitten ystäväni ehdotti luonnonkosmetiikka workshoppia, jossa itse tehtäisiin kasvoöljy alusta loppuun saakka. Ajatus siitä, että pääsisi konkreettisesti näkemään miten tuotteita syntyy, kiinnosti ja niinpä lampsin tilaisuuteen ystävänpäivän iltana.


Vastassa olivat Bliss Helsingin aurinkoiset Noora, Annu ja Sanna, jotka toivottivat ryhmämme tervetulleeksi. Bliss Helsinki koostuu kokonaisuudessaan viiden hengen tiimistä, joka järjestää luomukosmetiikka workshoppeja. Luonnollisuus, hyvinvointi , ekologisuus ja yhteisöllisyys muun muassa ovat tärkeitä arvoja, joita he haluavat välittää eteenpäin.


Ilta alkoi osallistujien esittelyllä ja kartoituksella siitä, miten tuttua luonnonkosmetiikka kullekin oli. Joukossa oli lisäkseni muitakin, joille se ei ollut entuudestaan kovin tuttua ja jotka myös kärsivät tuoksuherkkyydestä. Annu kertoikin, että on paljon luomu- ja luonnonkosmetiikkaa, jossa ei ole voimakkaita tuoksuja ja joka sopii herkällekin iholle. Ja nyt oli oiva tilaisuus päästä itse valitsemaan miellyttävät ainesosat.

Ylipäätään tällainen tutustuminen luonnonkosmetiikkaan näin alkutekijöistä asti voi auttaa jäljittämään ainesosat, jotka eivät itselle sovi. Sanna kertoi, että luonnonkosmetiikan raaka-ainelistat eli inci-listat (inci= international nomenclature cosmetic ingredient) ovat itseaiassa aika yksinkertaisia, joten jos itselle sopimattomat ainesosat vain pystyy jäljittämään on sopivan tuotteen metsästyskin astetta helpompaa.

 

Tällä kertaa valmistimme siis kasvoöljyn, joka koostui sekä kasvi- että eteerisistä öljyistä oman mieltymyksen mukaan. Blissin tarjonta ei silti rajoitu vain kasvoöljy workshoppeihin vaan  työpajoissa voidaan valmistaa tuotteita toiveiden mukaan, kuten esimerkiksi luomudeodoranttia tai vaikkapa sheavartalovaahtoa. Ja valmistettavan tuotteen lisäksi nämä naiset pursusivat luomutietoutta muutenkin ja tuntui, että moni sai vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Vinkkejä sateli niin luonnonkosmetiikkaan erikoistuneista liikkeistä, tuotemerkeistä kuin omakohtaisita kokemuksista ravinnon puoleltakin.


Itse tein öljyn käyttäen kahta erilaista kasviöljyä ja vain yhden tipan eteeristä öljyä, sillä edelleen olen arka käyttämään tuoksuja. Lopputulos tuntui iholla miellyttävältä ja sain taas kipinän tutkia enemmän luonnonmukaisia tuotteita.

Silmät avautuivat myös siltä osin, että luonnonkosmetiikan ei välttämättä tarvitse maksaa paljoa, etenkään kun tekee itse. Monet öljyt esimerkiksi maksavat muutaman euron per pullo ja niistä sekoittaa kauneusöljyä monet kerrat. Öljyt myös säilyvät paremmin kuin vesipohjaiset tuotteet, joten niitä voi käyttää vähintäänkin öljypullossa mainittuun päivämäärään asti.


Erityisen mukavan tilaisuudesta teki se, että Annu, Sanna ja Noora olivat miellyttäviä, helposti lähestyttäviä, lämpimiä jalat maassa -tyyppejä. Ja pisteenä iin päällä tilaisuuden kaunis ja viimeistelty esillepano, joka loi ammattimaisen ja viihtyisän kokonaisuuden. 

Tarkempaa tietoa löydät Blissin sivuilta: www.blishelsinki.fi

Kiitos vielä Annu, Sanna ja Noora  sekä ystäväni Heidi, joka houkuttelit minut mukaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Copyright OurUrbanCountry