Kesäkuulumisia

maanantai 13. elokuuta 2018




Pitkä aika on vierähtänyt siitä kun viimeksi täällä blogin puolella kirjoitin. Kesälomalla sitä on vain jotenkin vaikea paneutua pidempiin kirjoituksiin, varsinkin kun kesäsää on ollut näin upea kuin tänä kesänä. Asiaa olisi kyllä ollut hurjasti ja kamera pursuaakin materiaalia, joka
odottaa julkaisua.



Välillä tuntuukin, että Instagram olisi nopeampi ja kaikin tavoin vaivattomampi
tapa pitää “blogia”.  Toisaalta Instassa jutut saattavat jäädä melko keveiksi, mutta ehkä se sopisi kiireisen ihmisen, niin lukijan kuin kirjoittajankin elämänrytmiin paremmin. Toisaalta ehkä joskus silti pysähtyminen, rauhoittuminen ja keskittyminen olisi juuri sitä mitä hektisyyden vastapainoksi olisi elämässä hyvä olla. Täytyypä jättää tämä ajatus hautumaan ja katsoa miten tilanne kehittyy.

Loma siis oli ja meni ja onkin ehkä hyvä kurkata alkukesästä julkaisemaani TO DO –listaa ja
katsoa mitkä suunnitelmistani toteutuivat.

Nämä toteutuivat:
1. & 2. Mustion Linna: Kävimme syömässä ja kesäteatterissa sekä ihailemassa vanhaa ruukkimiljöötä.
3. Hvitträsk - korkattiinkin jo ennen loman alkua.
4. Turku - Turussa yövyimme lomamme viimeisenä viikonloppuna
5. Söderlångvik  -eli Amos Andersonin kesähuvilakäynti toteutui yhdessä ystävien kanssa.
6. City picnic! – onnistui 2 kertaa. Toisella kerralla oli jopa grillikin mukana. Naurua ja juttua riitti.

Nämä jäivät väliin:
7. Fiskars -  Fiskarsiin emme tällä lomalla ennättäneet.
8. Porvoo - Tämä jäi käymättä.
9. Torikahveja ei vain ole tullut juotua vaikka torilla muuten tuli käytyä.
10.Uimastadion – ei toteutunut

Äkkiä laskettuna kuusi kymmenestä suunnitelmasta toteutui eli ei lainkaan huonosti, ottaen huomioon, että tämän lisäksi muun muassa tehtiin talon kunnostushommia, kestittiin kesävieraita ja perehdyttiin ilmalämpöpumppujen ihmeelliseen maailmaan. Mutta näistä ja monesta muusta toisella kertaa. Tämä olkoon tällainen keveä käynnistys syyskesän bloggailuun ja instailuun. Palailemisiin siis molemmissa kanavissa! :)








2 kommenttia:

  1. Ihanat valot puussa ensimmäisessä kuvassa. Tuo herkkää tunnelmaa kesäiltaiseen kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny. Joskus vahingon kautta syntyy uusi oivallus. Eli kannattaa unohtaa jouluvalot kesäksi omenapuuhun ;)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Copyright OurUrbanCountry